Heippa,
Kerronpas tässä vähän tarkemmin itsestäni ja miksi aloin oikein kirjoittamaan blogia..
Olen syntynyt Haukiputaalla (pieni paikka lähellä Oulua), vuonna 1993. Eli se tekee minusta tällähetkellä 21-vuotiaan. Perheeseeni kuuluu isä, äiti, ja kaksi pikkuveljeä (20v ja 18v), minulla on myös kaksi isoveljeä mutta molemmat ovat menehtyneen jokunen vuosi sitten. Mummuni(89v) on myös melko aktiivisesti mukana perhe elämässäni. Vanhemmillani on kolme kissaa, Kisuli, Minni ja nuorimmainen Aatu. Itse haaveilen Mopsi koirasta!
Olemme perheen kanssa muuttaneet melko paljon, olen asunut Haukiputaalla, Kajaanissa, Otanmäellä, Pyhäjärvellä. Paikkakuntia ei ole kovin montaa, mutta olemme useasti muuttaneet niiden välillä. Lopulta päädyimme takaisin Haukiputaalle alkavan kouluni takia.
Olen kiinnostunut ruuanlaitosta ja siksi valitsen opiskeltavaksi ravintola-alan, yritin ensiksi lähihoitajaksi mutta en läpäissyt pääsykoetta, Onneksi! Aloitin palveluvastaavan opinnot syksyllä 2009 ja valmistuin kolmen vuoden päästä, vuonna 2012. Sen jälkeen työllistyin Fazer Food Servicen Amica ravintoloihin. Jossa teen vieläkin keikkatyötä.
Nykyään opiskelen Seinäjoella Restonomiksi. Aloitin koulun tammikuussa 2015, eli koulua on jäljellä vielä noin kolme vuotta. Haaveilen että perustaisin oman kahvilan tai ravintolan tulevaisuudessa. Jonkin sortin moderni kahvila on mielessä.
Miksi blogi?
Olen aina halunnut aloittaa blogin kirjoittamisen, ja olen tehnyt niin varmaan kymmenen kertaa. Mutta ikinä se idea ei ole tuottanut tulosta. Nyt olen kuitenkin saanut tämän blogin kunnolla alulle.
Käytössä minulla ei ole mitään hienoa hifistely järkkärikameraa. Tilasin itselleni juuri Sonyn Xperia Z3:n jota aion käyttää kuvaamisessa. Uskon että tulen pärjäämään tällähetkellä sillä.
Olen mielestäni liian monipuolinen ihminen asoissa joista pidän, siksi en voinut valita tiettyä blogi aihetta vaan päädyin blogiin joka käsittelee minun elämää sellaisena kuin se on. Yritän tietysti kirjoittaa mahdollisimman paljon mielenkiintoisia asioita ja kokemuksia. Todennäköisesti tulee olemaan paljon elokuva ja muusiikkiaiheisia, sekä harrastuksiini kuuluvia asioita.
Harrastukset
En ole oikein ikinä ollut kiinnostunut mistään harrastuksesta tarpeeksi että jaksaisin harrastaa sitä vieläkin, oikeastaan piirtäminen on sellainen asia mitä teen yhä. Kerron suosikeistani tarkemmin hetken päästä.
Olen harrastanut nuorempana partiota, painia, pienoismallikerhoa, ja vähän aikaa kokkikerhoa, mutta mikään noista ei kestänyt muutamaa kuukautta kauempaa. Ehkä eivät olleet tarpeeksi mielenkiintoisia, who knows!
Piirtämisen taidon perin ja opin papaltani. Pappa oli todella mahtava taiteilija mielestäni, hän osasi niin piirtää ja kuin myös maalata. Voin joskus esitellä papan tuotoksia täällä. Eli olen piirtänyt koko pienen elämäni, varmaan ihan 3-vuotiaasta saakka. Joitakin töitä löydätte Drawing välilehden takaa, kurkatkaa sieltä! Osaan enemmän tehdä lyijykynä töitä kuin maalata, mutta yritän ylläpitää ja kehittää molempia taitoja. Nyt viimeaikoina tämä harrastus on meinannut unohtua koulun, työn ja reissaamisen Seinäjoen ja Oulun välillä takia.
Toinen suuri suosikkiharrastukseni on miniatyyrit, ''normaalit'' ihmiset tietää sen VAAN nukkekotileikkinä. Vaikka se on mielestäni paljon muuta. Miniatyyriharrastuksessa pääsee kehittämään kädentaitoja sekä harrastuksena se on hyvä mielenvirkistäjä. Kun mietin, niin olen ollut aina kiinnostunut käsitöistä ja sieltä tämäkin todennäköisesti kumpuaa. Olihan minulla jo pienenä nalleperheelläni nukkekoti jonka pappa rakensi minulle.
Kolmanneksi harrastukseni lasken elokuvien ja musiikin keräilyn. Elokuvia on kasassa varmaan noin 500 ja CD/LP levyjä noin 200. Suosikki elokuva genrejä minulla ei ole, olen oikeastaan todella kaikki ruokainen. En ainoastaan pidä sellaisista elokuvista missä veri lentää sillä tavalla ettei ole mitään järkeä, hyvänä esimerkki SAW elokuvat. Vaikka nekin minulta löytyy hyllystä. Ylivoimaisesti suosikkielokuvat tulevat Clint Eastwoodilta, jonka melkein jokainen elokuva minulta löytyy. Niin näytellyt kuin ohjatut. Muita suosikkinäyttelijöitä ovat Morgan Freeman, Tom Hanks, Harrison Ford ja Meryl Streep.
Musiikkimakukin minulla on todella laaja, jokaisesta genrestä löytyy joku hyvä. Ihan en kuitenkaan örinä heville lämpene. Ylivoimaiset suosikkini ovat Tina Turner, Tom Jones ja Bruce Springsteen. Jotkut sanovat että minulla on sama musiikkimaku kuin vanhuksilla. PÖTYÄ! sanon minä, ovat vain kateellisia ettei nykyään ole yhtä hyviä laulajia ja lauluntekijöitä. Tykkään käydä paljon konserteissa, Tom Jonesin konsertissa olen ollut kolme kertaa. Helsingissä 2009, Porissa 2011 ja Turussa 2012. Neljäs kerta tulee tänä kesänä Jyväskylässä. Pomon eli Bruce Springsteeniin olen nähnyt kaksi kertaa, ensimmäinen kerta oli unohtumaton. Se tapahtui vuonna 2012 Helsingin olympiastadionilla, kyseinen konsertti kesti melkein viisi unohtumatonta tuntia! Ah! Toinen konsertti oli vuonna 2013 Turussa. Harmissani olen koska en ole Tina Turnerin konserttia päässyt todistamaan livenä :(
Nyt lopettelen itsestä kertomisen tähän, jos jotain tahdotte minusta tietää niin kirjoitelkaa kommenttiin niin katsotaan jos innostun rustaamaan jatko-osan tälle. Nähdään taas!